sunnuntai 12. helmikuuta 2017

Gluteeniton ja munaton täytekakku




4dl semperin hienoa jauhoseosta
0,5 dl perunajauhoa
2,5 dl sokeria
3 tl leivinjauhetta

2 dl nestettä esim.kauramaitoa
0,5 dl öljyä tai sulatettua margariinia

Sekoita kuivat aineet
Lisää nesteen kuivien aineiden joukkoon. 
Sekoita hyvin mutta älä liikaa
Eikus taikina voideltuun ja jauhotettuun (riisijauho) vuokaan
190 asteessa reilu 20 minuuttia

Tällä kertaa vuoka oli pienempi irtopohjavuoka. Mittailee joku kerta sen ympäryksen.

Päällä ja välissä kerma-maskarpone sekä marianne raetta. Seuraavalla kerralla tehdään kinuskiversio. Tällä kertaa ei ollut ees hilloa jääkaapissa :)

tiistai 31. tammikuuta 2017

Gluteeniton pikaleipä









4 dl semperin hienoa/karkeaa jauhoa
1 dl kaurajauhoa
1 dl kaurahiutaleita
2 tl psyliumia
1 tl suolaa
1,5 tl soodaa

3dl piimää
1 dl rypsiöljyä

Sekoita kuivat aineet keskenäään ja lisää joukkoon nestemäiset. Sekoita kaikki hyvin sekaisin. Taikinaa ei tarvitse sen enempää vaivata. Itse tein 4 pientä leipää tästä annoksesta tai vastaavasti voit tehdä 2 isompaa. Huomioi paistoajassa jos teet isompia leipiä. Paistele 200 asteessa noin 20 minuuttia.

lauantai 21. tammikuuta 2017

Runebergin tortut (gluteeniton, munaton)

Tätä herkkua en ole aikaisemmin itse tehnyt edes normi tallaajan versiona. Mausta ei ollut itsellä mitään hajua joten koemaistajan maistelijat olivat tarpeen. Hyvin upposi lasten suihin joten tässä pukkaa teille ohjetta.

7 luokkalainen sai kotitehtäväksi tehdä tätä herkkua ja samalla äiti sai myös tehtävän kehitellä ohjetta. Ensimmäinen versio tehtiin yhteistyössä ja tämä toinen oli enää hienosäätöä nesteen määrän kanssa.


Runebergin tortut

150 g voita/margariinia(huoneen lämpöistä)
1 dl sokeria
0,5 dl fariinisokeria

Vaahdota voi ja sokeri.

1 tl vaniliinisokeria
1.5 dl semperin hienoa jauhoa
1,5 Farinan karkeaa riisijauhoa
1,5 tl leivinjauhetta

0,5 dl persikkasosetta
1 dl nestettä(maitoa, vettä, mehua)

Sekoita kuivat aineet sekaisin keskenään. Lisää kaikki loput aineet vaahdon joukkoon ja sekoita hyvin. Paista noin 215 asteessa 12 minuttia

Koristele tomusoker-vesiseoksella ja vadelmahillolla. Koristelu on nuoren apuleipurin käsialaa.


Ja nautitaan kahvin kera